Havuaidan leikkaus

Havukasvien taimien leikkaukset voi aloittaa vuoden kuluttua istutuksesta. Ensimmäisen kerran leikataan läheltä runkoa. Oksien uinuvat silmut alkavat kasvaa ja aita tuuheutuu. Aidan sivuille jätetään joka vuosi vain pari senttiä uutta versoa. Kuusta ei pääsääntöisesti leikata vuotta vanhempaan versoon saakka, sillä vanhasta puusta ei puhkea uusia silmuja. Sen sijaan tuija ja marjakuusi voidaan leikata joka toinen vuosi. Niiden pari vuotta vanhoista versoista kasvaa vielä uusia neulasia ja versoja.Latvat leikataan vasta, kun aita on kasvanut haluttuun korkeuteen. Poikkeavan pitkiä vuosikasvaimia kannattaa silti lyhentää, ennen kuin aita on täysikokoinen. Havuaidasta tulee sopivan mittainen noin kymmenessä vuodessa. Tästä eteenpäin sitä leikataan joka vuosi sekä päältä että sivuilta jättämällä pari senttiä uusinta vuosikasvua. Havukasvit leikataan suojasäällä helmi–huhtikuussa ennen kasvun alkua tai syksyllä kasvun päätyttyä. Leikkauskohdan alapuolelle tulisi jäädä terveitä neulasia ja versonkärkiä.

Havuaidan uusiminen

Tiheä havukasviaita suojaa katseilta ja tuulelta ympäri vuoden. Liian korkeaksi päässyt aita tekee tontista kylmän ja varjoisan. Pysyäkseen kapeana ja riittävän matalana se vaatii säännöllisen leikkauksen.

Havukasvit uusiutuvat huonosti. Niitä ei voi leikata alas, eikä liian leveää aitaa voi kaventaa. Jos osa täysikokoisen aidan kasviyksilöistä kuolee, menee monia vuosia, ennen kuin aukon saa umpeen. Tyhjän kohdan sivuilla kasvavien terveiden kasvien oksien annetaan peittää aukko. Suuren aukon saa umpeen ainoastaan istuttamalla siihen uusia taimia. Ongelmia voi vielä tuottaa nuorien taimien kituminen vanhojen kasvien varjossa.

Suomen Puutarhakauppiaat Taimistoviljelijät Vuoden Puutarhatuote 2024