Lehtipuun istutus

Istutettaessa puut tuetaan kokonsa mukaisesti yhdellä tai useammalla tukiseipäällä. Mahdollinen kilpalatva, latvuksen sisään kasvavat, liian tiheässä olevat sekä kuolleet ja vioittuneet oksat poistetaan.

Talveksi lehtensä varistavia, leikkausta kestäviä lehtipuita istutetaan sekä isoille että pienille tonteille. Puun tulee mahtua paikkaansa täysikokoisenakin niin, ettei sitä tarvitse leikata jatkuvasti.

Yleisimmät taimikoot

Lehtipuut ovat tavallisesti myytäessä 125-150 cm, 150-200 cm tai 200-250 cm korkeita, mutta myös isompia tai pienempia taimia on saatavana. Isojen puiden koko ilmoitetaan rungon ympärysmittana (cm) metrin korkeudelta maasta mitattuna. Yleisimmin myydään kokoja 4-6, 6-8 ja 8-10. Riippaoksaisten puiden rungon korkeus on yleensä 180 cm.

Kasvualusta

Useimmille lehtipuille sopii runsaasti kalkittu kasvualusta, jonka pH on 6-6,5.

Istutusleikkaus

Puusta poistetaan kuolleet ja vioittuneet oksat ja kilpalatva(t). Mahdolliset rakenneleikkaukset kannattaa jättää 1-2 vuoden päähän, jolloin puu on ehtinyt juurtua. Puut pitää leikata nuorina, koska myöhemmin rakenteellisia vikoja on lähes mahdoton korjata. Lisäksi leikkaushaavat jäävät pieniksi, kun oksat ovat vielä ohuita.

Suomen Puutarhakauppiaat Taimistoviljelijät Vuoden Puutarhatuote 2024