Puunkuori ja puuhake maankatteena

Katteilla pyritään estämään rikkakasvien itäminen, kosteuden haihtuminen kasvualustasta ja suojaamaan maanpinta eroosiolta rinteessä. Värjätyt puunkuorihakkeet ja koristekivet ovat koristeellisia sinänsä. Kate ehkäisee jonkin verran maan routaantumista syksyllä, mutta toisaalta se hidastaa keväällä roudan sulamista. Tämän vuoksi katekerrosta ei saa tehdä suositeltua paksummaksi etenkään varjossa. Liian ohut kerros taas ei estä rikkakasvien kasvua. Maanpinnan peittämiseen käytetään yhtä katetta tai usean materiaalin yhdistelmää.

Kasvualustan pinta tasoitetaan sekä kasvien peruslannoitus ja -kalkitus tehdään ennen katteen levitystä. Sen jälkeen kasveille voi antaa enää vesiliukoisia lannoitteita.

Jos orgaaninen eli eloperäinen kate, kuten puunkuori, sekoittuu kasvualustaan, se vie maasta jonkin verran typpeä hajotessaan. Se lisää siten hieman kasvien typpilannoitustarvetta. Mitä vähemmän maatunutta kate on, sitä enemmän lannoitusta ja kalkitusta tarvitaan.

Karkeatkin katteet sopivat puille, pensaille ja isoille perennoille, mutta niitä ei voi käyttää esimerkiksi maata myöten kasvavien nivelistään juurtuvien kasvien alla, sillä niiden juuret eivät pääse tunkeutumaan tyypillisen 7 cm paksun katteen läpi. Rönsyileviä perennalajeja ovat esimerkiksi pikkutalvio, suikeroalpi ja rönsyansikka.

Kuorihumus

Eloperäisiin katteisiin kuuluva kuorihumus on kompostoitua, lannoitettua ja kalkittua havupuun kuorta. Se on tummaa kompostoinnin seurauksena, ja palaset ovat 3–10 millin kokoisia. Kuorihumusta levitetään 5–7 cm kasvualustan päälle.

Puunkuori ja puuhake

Yleensä kuusesta tai männystä saatu puunkuori ja hake ovat vaaleampia ja karkeampia kuin kuorihumus. Ne eivät ole maatuneet, eikä niitä ole lannoitettu ja kalkittu. Niitä levitetään tasaisesti 5–7 sentin kerros. Kuori ja hake sopivat parhaiten puiden ja pensaiden taimille, mutta niitä ei suositella perennoille eikä kesäkukille. Lehtipuukate ei sisällä kasvien kasvua haittaavia terpeenejä kuten havupuu, siksi se on turvallisempi vaihtoehto koristekasveille.

Mitä maatuneempaa kuori tai hake on, sitä vähäisempi ja lyhytaikaisempi sen rikkakasveja torjuva vaikutus on. Kuorikatetta ei kannata käyttää savimailla, sillä kosteus tiivistyy katteen alle ja taimet kärsivät helposti märkyydestä.

Pinsiön taimisto Viherkauppa.fi Suomen Puutarhakauppiaat Taimistoviljelijät