Lannoitus

Välttämättömät ravinteet

Savi- ja multamaat sisältävät runsaasti ravinteita. Myös kaupan olevat kasvualustat on pääsääntöisesti peruskalkittu ja -lannoitettu riittävän ravinteikkaiksi. Jos maan ravinnetilaa täytyy parantaa, tarkoitukseen hankitaan yleensä moniravinteisia lannoitteita. Myös kalkitus ja maanparannus lisäävät ravinteiden määrää maassa.

Ravinteet jaetaan pää- ja hivenravinteisiin sen mukaan, kuinka paljon kasvit tarvitsevat niitä. Tärkeimpien ravinteiden pitoisuudet ilmoitetaan kasvualustojen tuoteselosteissa ja lannoitepusseissa.

Pääravinteisiin kuuluvat typpi, fosfori ja kalium (N, P, K) sekä kalsium (Ca), magnesium (Mg) ja rikki (S). Maassa on yleensä tarpeeksi rikkiä.

Kasvi ottaa typen maasta herkästi huuhtoutuvana nitraattityppenä (NH4+) ja ammoniumtyppenä (NO3-). Typpeä tarvitaan lähes kaikkiin kasvin elintoimintoihin. Se vaikuttaa etenkin kasvun voimakkuuteen. Liika typpi heikentää kasvin soluseinämiä, jolloin kasvi altistuu sienitaudeille. Myös talvenkestävyys heikkenee, kun rehevästi kasvava kasvi ei tuleennu ajoissa syksyllä.

Kasvi tarvitsee fosforia erityisesti kukintaan, siementen muodostumiseen ja juurten kehittymiseen. Fosfori parantaa talvenkestävyyttä kasvattamalla soluseinien paksuutta.

Kasvi tarvitsee kaliumia yhtä paljon kuin typpeä. Kalium vaikuttaa yhteyttämiseen ja solunesteen väkevyyteen. Se vahvistaa soluseiniä, joten se lisää myös tautien- ja talvenkestävyyttä.

Myös kalsiumia tarvitaan soluseiniin. Se vaikuttaa maan happamuuteen ja sitä kautta muiden ravinteiden käyttökelpoisuuteen. Magnesiumia tarvitaan solujen jakautumisessa ja lehtivihreän ainesosana.

Tärkeimpiä hivenravinteita ovat rauta (Fe), mangaani (Mn), boori (B) ja kupari (Cu). Lisäksi kasvit ottavat maasta sinkkiä (Zn), molybdeenia (Mo) ja klooria (Cl). Maassa on useimmiten tarpeeksi hivenravinteita, mutta niiden käyttökelpoisuus riippuu maan happamuudesta.

Hivenravinteista tarvitaan eniten rautaa. Se on osallisena kasvin yhteyttämisessä, hengityksessä ja lehtivihreän rakentumisessa. Myös mangaania ja kuparia tarvitaan yhteyttämisessä ja hengityksessä. Booria tarvitaan solujen kasvuun, jakautumiseen ja erilaistumiseen.

Monenlaisia lannoitteita

Lannoitteet ovat joko orgaanisia tai epäorgaanisia. Lisäksi ravinteet ovat lannoitteissa vesiliukoisia ja/tai hidasliukoisia. Vesiliukoiset ravinteet huuhtoutuvat herkästi, mutta kasvi voi ottaa niitä heti. Kastelulannoitteita käytetäänkin kasvukaudella. Hidasliukoiset lannoitteet voi sekoittaa vielä kasvittomaan maahan.

Lannoite valitaan kasvilajien ja lannoitusajankohdan mukaan. Keväällä levitetään runsaasti typpeä sisältäviä aineita, mutta syksyllä ne vaikeuttavat kasvien talvehtimista. Liiallinen typpi haittaa myös juuri istutettuja kasveja. Syyslannoitteissa ei ole lainkaan tai vain niukasti typpeä.

Orgaaniset lannoitteet

Orgaanisia lannoitteita sanotaan myös luonnonlannoitteiksi. Ne lisäävät maan humuspitoisuutta. Siten ne lisäävät pieneliöiden toimintaa ja parantavat kasvualustan mururakennetta. Luonnonlannoitteisiin kuuluvat hevosen- ja kananlantavalmisteet, karjanlanta ja merileväjauhe. Myös talous- ja kasvijätteistä tehty komposti sisältää runsaasti ravinteita. Orgaaniset lannoitteet vaikuttavat maassa kauan, sillä ravinteet vapautuvat hitaasti kasvien käyttöön eivätkä huuhtoudu maasta kovin herkästi. Niitä pitää levittää suuria määriä verrattuna epäorgaanisiin lannoitteisiin.

Epäorgaaniset lannoitteet

Väkilannoitteet eli epäorgaaniset lannoitteet vaikuttavat nopeasti, niitä on helppo käsitellä ja yleensä ne ovat halvempia kuin orgaaniset lannoitteet. Myös ravinnemäärät ja niiden vaikutus tiedetään tarkemmin. Toisaalta vahvuutensa vuoksi niitä annostellaan helposti liikaa. Epäorgaaniset lannoitteet huuhtoutuvat herkemmin, eivätkä ne paranna maan rakennetta kuten orgaaniset lannoitteet.

Pinsiön taimisto Viherkauppa.fi Suomen Puutarhakauppiaat Taimistoviljelijät