KÖYNNÖKSET: Viiniköynnökset – oman viinitarhan alku - www.suomalainentaimi.fi

KasvitTrendikasvit 2024KÖYNNÖKSET: Viiniköynnökset – oman viinitarhan alku

KÖYNNÖKSET: Viiniköynnökset – oman viinitarhan alku

Enää ei tarvitse haaveilla Etelä-Euroopan viinitarhoista! Talvenkestävistä viiniköynnöksistä voi viinitarhahaaveita toteuttaa vaikka omassa puutarhassa, kasvihuoneessa tai parvekkeella. Satohaaveet voivat toteutua jo parin vuoden kuluttua istutuksesta, kun viiniköynnös istutetaan mahdollisimman aurinkoiseen ja lämpöiseen paikkaan, jossa on paksu ja muheva multakerros. Isoon ruukkuun istutettuna viiniköynnöksen voi sijoittaa terassin ruukkupuutarhaan ja siirtää sen talvipakkasilta suojaisempaan paikkaan. Viiniköynnös on myös mainio pergolan komistaja, vaikkei runsasta satoa olisikaan tiedossa. Joillakin lajikkeilla on hieno syysväritys.

Latvialaiset ja venäläiset lajikkeet kuuluvat talvenkestävimpiin viiniköynnöksiin. Etelä-Suomessa voi kokeilla myös hieman arempia lajikkeita, jos suojaa ne kovimmilta pakkasilta. Oman viinitarhan voi perustaa esimerkiksi tarhaojukkaviineistä ’Zilga’ ja ’Supaga’ tai aitoviiniköynnöksen ja amurinviinin risteymästä ’Rondo’.

Viiniköynnösristeymät

Viiniköynnösristeymät Zilga'

'Zilga' on aikaisin ja kestävin latvialainen tarhaojukkaviini. 'Zilga' menestyy vyöhykkeillä I-V, mutta rypäleet kypsyvät Pohjois-Suomessa v...

Lue lisää
Aitoviinikäynnös

Aitoviinikäynnös Dr. Schmidtman'

'Dr. Schmidtman'-lajillkkeella on keltavihreät rypäleet. Aitoviiniköynnöksen lajikkeet, kuten 'Cabernet Sauvignon' ja 'Riesling', ovat tuttu...

Lue lisää
Aitoviinikäynnös

Aitoviinikäynnös Fabel'

'Fabel'-lajikkeen sato ehtii kypsyä meillä avomaallakin. Aitoviiniköynnöksen lajikkeet, kuten 'Cabernet Sauvignon' ja 'Riesling', ovat tuttu...

Lue lisää
Aitoviinikäynnös

Aitoviinikäynnös Frankenthaler' ('Black Hamburg')

'Frankenthaler' ('Black Hamburg')-lajikkeella on isot tummansiniset rypäleet. Köynnös on voimakaskasvuinen. Lajiketta on kasvatettu Suomessa...

Lue lisää
Aitoviinikäynnös

Aitoviinikäynnös Summersweet'

'Summersweet' - hillitysti kasvava aitoviiniköynnös on aikaisin amerikkalaisista lajikkeista. Melko pienet, siniset, mehukkaat ja erittäin...

Lue lisää
Viiniköynnösristeymät

Viiniköynnösristeymät Beta'

Pohjoisamerikkalainen 'Beta' polveutuu erittäin kylmänkestävästä törmäviinistä (Vitis riparia). Se viihtyy reilusti kalkitussa maassa. Rypäl...

Lue lisää
Viiniköynnösristeymät

Viiniköynnösristeymät Supaga'

'Supaga'-lajikkeen kypsät rypäleet ovat vihreänkeltaiset. Ne ovat hieman isommat ja miedommat kuin 'Zilga'-viiniköynnöksellä. Yksi köynnös v...

Lue lisää
Suomen Puutarhakauppiaat Taimistoviljelijät Vuoden Puutarhatuote 2024